Akvaarion valo- novellin kertojan henkilökuva

Akvaarion valo on Leena Krohnin novelli, joka on julkaistu vuonna 1983 novellikokoelmassa Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia. Novellissa on selvästi kaksi päähenkilöä, joista toinen toimii kertojana. Novellin kertoja kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan.
  Novellin kertoja on ilmeisesti vielä lapsi, koska hänestä akvaario oli ihmeellinen ja täynnä outoja juttuja, joka viittaa siihen, että henkilö on lapsi. Kertojan sukupuolesta ei ole selviä merkkejä, mutta novellissa sanottu: "hulmahteli hitaasti ja taidokkaasti kuin kala olisi ollut tanssijatar" voisi viitata siihen, että kertoja on tyttö, etenkin sana tanssijatar. Pojat eivät yleensä vielä lapsena ole kiinnostuneita tanssista, joten eivät pojat käyttäisiskään kyseessä olevaa sanaa.
  Kertoja vaikuttaa olevan toisen päähenkilön kanssa erittäin hyvä kaveri sillä hän sanoo tekstissä:"olisin tahtonut lähteä mihin tahansa hänen kanssaan". Tämä voi myös tarkoittaa sitä, että hänellä ei ole paljon muita kavereita ja siksi haluaa olla tarinan toisen henkilön kanssa. Kertoja tuntuu silti huolettomalta ja siltä, että kaikki uudet asiat kiinnostavat. Novellissa nimittäin kuvailtiin myös miljöötä yksityiskohtaisesti. Tekstissä paljon käytetyt dialogia ja vertaukset korostavat kertojan sisäistä pohtimista. Kertojaa voisi luulla vähän kehitysvammaiseksi hänen elämänhalun ja kaiken ympärillä olevien asioiden tutkimisen perusteella sekä erilaisuuden myötä sellaiselta henkilöltä, joka on jo tottunut elämään tälläisessä tilanteessa ja hyväksymään itsensä.
  Novellin kertoja on siis oiva esimerkki nykyajan lapsista teknologiaa täynnä olevassa maailmassa, jossa jokaisella on kavereita netissä, mutta niin sanottuja oikeita hyviä kavereita on harvassa. Novellissa korostetaan oikeiden kavereiden tärkeyttä ja merkitystä lapsen kehityksessä, jotta lapsi oppisi elämään täysillä.
 

Runon Ei puhuja ja hänen elämäntilanteensa

Maija Vilkkumaan, vuonna 2003 julkaistu runo Ei kertoo tytöstä, jolla on halu päästä pois kodistaan. Runossa on kolmea eri puhuja tyyppiä. Kahdessa ensimmäisessä säkeistössä puhuja on tyttö, joka haluaisi päästä pois kotoaan, jotta ei syrjäytyisi muista kavereista, mutta hänen äitinsä ei anna tyttärensä  mennä. Vähitellen puhujaksi vaihtuu kaikkitietävä puhuja. Viidennessä säkeistössä puhuja on tytön äiti ja lopussa taas kaikkitietäväpuhuja tai ikään kuin joku kuvailija.
    Ensimmäisessä säkeistössä tyttö pyytää keijuja tekemään taikoja ,jotta äiti päästäisi hänet menemään. Tyttö voisi siis olla leikki-ikäinen, sillä säkeet "onnen keiju"ja"tee sun tait" kertovat tytön lapsenmielisyydestä ja uskosta mahdottomaan. Runon edetessä tyttö kasvaa jo kiroilevaksi 16- vuotiaaksi, myös säe: "tytär riuhtoo lukkoo mut se ei aukee" kertoo, että tytön ahdistus on kova. Säe" ja hän tietää ettei taiat auta" kertoo siitä, että tyttö on kasvanut runon aikana, eikä hän enään usko taikoihin. Runon lopussa tyttö on jo kasvanut tarpeeksi kypsäksi huolehtimaan itsestään, joten hän päättää karata ulos ikkunasta ja etsiä paremman elämän.
    Runon kertosäkeistössä äiti sanoo:" maailma on vaarojen karikko se sama maailma siskosi vei", mikä taas voi tarkoittaa sitä, että runon tytöllä oli ollut sisko, joka on nyt kuollut. Se voisi myös selittää, miksi äiti ei päästä tytärtään silmistään, sillä hän ei halua kokea samaa tuskaa mitä koki silloin kun toinen tyttäristään kuoli. Sumeat silmät taas kertovat, että äiti varmaankin pitää kuolemaa hänen syynään ja ei halua samaa tapahtuvan toiselle tyttärelleen. Runon tytöllä ei varmaankaan ole isää, koska runossa ei asiasta kerrottu.
    Runo EI muistuttaa nykyajan ylihuolehtivista vanhemmista jotka eivät päästä lapsiaan mihinkään missä he voivat satuttaa itseään  ja nuorista, jotka haluavat elää itsekseen ilman vanhempiensa tukea. Runo kertoo myös sen, että aina ei elämä mene niin kuin itse haluaa sen menevän.